Historiamme

Näin tuntemasi Euro Poultry sai alkunsa.

Miron Foods -logo
Perustettu vuonna 1999

Euro Poultry perustettiin vuonna 1999, vaikkakin toisella nimellä

Tuolloin nimi oli Miron Foods, nimi oli muodostettu kahden perustajamme etunimistä: Mikael Kristensen ja Ronnie Christensen. Alussa valikoimassa ei nimittäin ollut pelkkää siipikarjaa. Päinvastoin, myimme kaikkia elintarvikkeita. Kakuista ja taikinaan leivotusta kalasta häränlihaan ja vaniljanmakuiseen kahviin.

Jos asiakas tarvitsi jotain, hankimme sitä hänelle. Ensimmäisinä vuosina yrityksellemme oli tunnusomaista, että halusimme palvella kaikkia. Onneksi meille selvisi pian, että tulevaisuus oli toisella suunnalla.

 

Pioneerit

Vilkaisu kristallipalloon

Vuodet kuluivat ja myimme laajaa valikoimaa erilaisia elintarvikkeita. Mutta vähitellen huomasimme, että kansainvälisten siipikarjatuotteiden – erityisesti thaimaalaisten - kysyntä kasvoi tasaisesti. Ja kun vuonna 2006 vierailimme thaimaalaisen tuottajamme luona, silmämme avautuivat suuriksi.

Thaimaassa siipikarjaa tuotetaan aivan eri tavoin kuin Euroopassa. Linnut kasvoivat hitaasti ja niillä oli paljon elintilaa. Tuotantolaitteistot olivat huippuluokkaa, samoin elintarviketurvallisuus. Ja koko tuotanto oli täysin integroitu. Thaimaalainen tuottaja omisti nimittäin lintutilojen lisäksi teurastamot, pakkaamot ja kuljetusliikkeet ja linnut kasvattiin omien eläinten munista, joita valvottiin ja tarkastettiin jatkuvasti. 

 

Eurooppalaisestä näkökulmasta se tuntui vilkaisulta tulevaisuuteen. Ja vaikka emme vielä tienneet sitä, näimme myös oman tulevaisuutemme silmiemme edessä Euro Poultryn perustaja Mikael Kristensen
Menestys

Siipikarjan maailma

Kansainvälisten siipikarjatuotteiden menestys ja käynti thaimaalaisten tuottajiemme luona johti siihen, että aloimme vakavasti leikitellä idealla, että erikoistuisimme siipikarjaan. Ja kun olimme kylväneet idean, esiin nousi useita etuja. Erikoistumalla siipikarjaan meistä tulisi yhden tuotetyypin asiantuntijoita ja voisimme antaa parempaa neuvontaa ja palvelua asiakkaillemme ja tukkureille. Meistä voisi vihdoin tulla jotain erityistä!

Siipikarja oli vähärasvaisempi ja ympäristöystävällisempi lihaproteiini kuin esim. nauta, vasikka, lammas ja sika, ja samalla se tarjosi monia jännittäviä käyttömahdollisuuksia. Näimme suuren potentiaalin jalostaa siipikarjaa tuotteena ja Thaimaan vierailun sekä muista tuottajista saatujen kokemusten perusteella tiesimme, että rajat eivät ole mikään este korkealle laadulle.

Kun koko maailma oli avoinna edessämme, saatoimme poimia parhaat tuotteet parhailta toimittajilta. Voisimme avata Euroopan keittiöille tien siipikarjan maailmaan.

Nimenvaihto

Ainutlaatuinen konsepti

Vuonna 2009 päätimme supistaa valikoimaamme ja panostaa yksinomaan siipikarjaan. Vaikka tiesimme, että liikevaihto laskisi lyhyellä tähtäimellä – ja tämä tapahtui keskellä talouskriisiä – olimme aivan varmoja, että tämä oli oikea ratkaisu. Siipikarjaan erikoistumisen myötä oli tullut aika vaihtaa nimeä ja vuonna 2011 Miron Foods vaihtui Euro Poultryksi. Sen jälkeen yrityksellä on mennyt hyvin.

Teemme tänä päivänä tiivistä yhteistyötä maailman 40 johtavan siipikarjantuottajan kanssa 10 maassa. Ainutlaatuisen konseptimme ja vahvojen brändiemme ansiosta myymme siipikarjaa 13 maahan Euroopassa ja meillä on myyntikonttorit Tanskassa, Ruotsissa, Hollannissa, Suomessa ja Belgiassa.

Euro Poultry – ainutlaatuinen konsepti