Vielä 50 vuotta sitten hyvin harva osasi kysyä broilerinsiipiä. Mutta tänä päivänä rapeat ja mehukkaat siivet ovat kaikkien suosikkeja. Miten siivet sitten päätyivät ravintoloiden ruokalistoille – ja ihmisten sydämiin?
Kaikki alkoi myöhään illalla 30. lokakuuta 1964, jolloin poikajoukko astui Anchor Bariin Buffalossa New Yorkissa. Yksi pojista oli ravintolan omistajan, Teressa Bellissimon poika. Pojille oli tullut nälkä, joten Bellissimo lähti keittiöön hakemaan heille hieman huikopalaa. Keittiössä hän kompastui broilerinsiipipakettiin, joka oli virheellisesti toimitettu ravintolaan pari päivää aikaisemmin. Niinpä hän uppopaistoi muutaman siiven, kastoi ne maustekastikkeeseen ja tarjosi ne sellerivarsien ja dippikastikkeen kera. Pojat ihastuivat siipiin niin, että Bellissimo laittoi ”Buffalo Wingsit” seuraavana päivänä ruokalistalle.
Siivistä tuli pian menestys Anchor Barissa. Ja niiden maine levisi muihin ravintoloihin kaikkialle Yhdysvaltoihin. Broilerinsiivistä tuli kuitenkin amerikkalaisten ruokalistojen vakiotuote vasta 1980-luvulla. Tuolloin amerikkalaiset suosivat nimittäin broilerin vähärasvaista rintafileetä, joten siivistä tuli halpa ylijäämätuote. Yhtäkkiä ravintoloilla oli mahdollisuus myydä suhteellisen halpoja siipiä laatuherkkupaloina vierailleen. Siipien marinointi suolaiseen ja vahvasti maustettuun liemeen kasvatti myös kylmien juomien myyntiä.
Samoihin aikoihin televisiot alkoivat yleistyä amerikkalaisissa sport-baareissa. Ja juuri se siivitti broilerinsiivet lopulliseen menestykseen. Televisiossa näytettiin amerikkalaista jalkapalloa, joka houkutteli kaveriporukoita, joille tuli luonnollisesti jossain vaiheessa nälkä. Siivet olivat halpa ja täydellinen jaettava naposteluruoka pieneen nälkään ja nehän maistuivat fantastisilta kylmien juomien kera!
Ja niin rapeista broilerinsiivistä tuli suosittuja Yhdysvalloissa – ja myöhemmin muualla maailmassa.